A+ A A-
Tarinoita toimijoilta 15.12.2017

Maakunta-Antti Leadereille

Pohjois-Karjalan Leader –ryhmät; Vaara-Karjalan Leader ry, Joensuun seudun Leader –yhdistys ja Keski-Karjalan Jetina ry saivat paikallislehtien myöntämän maakunnallisen Antti-palkinnon. 

-Palkittavana on nyt kolme yhdistystä. Voikin sanoa, että on rikkaus, että maakunnassa on kolme aktiivista toimijaa! Tästä syystä palkinto jaetaan yhteisesti kaikille Pohjois-Karjalan Leader-yhdistyksille, kertoi Outokummun seutu –paikallislehden päätoimittaja Esa Nevalainen palkinnonjakotilaisuudessa.

Paikallislehdet jakavat kukin omalla alueellaan oman Antti-palkinnon. Lisäksi lehdet jakavat maakunnallisen ja valtakunnallisen Antin. Leader-ryhmät vastaanottivat maakunnallisen muistamisen. Palkinnon taustalla 1700-luvulla toiminut pappi ja kirjallisuusmies Antti Lizelius, joka vaikutti suomen kirjakielen ja lehdistön kehitykseen.

Paikallislehtien perustelut Leader-ryhmien tunnustukselle

- Leader-yhdistykset tekevät merkittävää ja käsin kosketeltavaa työtä paikalliskulttuurin ja paikallisen elinvoiman eteen. Yhdistysten jakamat Leader-avustukset ovat myös tärkeitä, jopa ensiarvoisia, erilaisten kehittämishankkeiden liikkeelle laittamisessa.

- Yhdistykset toimivat hyvin tasapuolisesti ja asioiden eteenpäin laittaminen ei katso toimijan kokoa. Samalla viivalla kehittämistyössä ovat niin pienet yhdistykset, kylät ja jopa yritykset.

- Leader-yhdistykset ovat mahdollistamassa monelle kylälle tärkeitä hankkeita, joiden toteutuminen omin voimin voisi olla vaikeaa. Esimerkkinä toimikoot lukuisat kylätalohankkeet, joissa korjaustalkoiden liikkeelle lähdön jälkeen on saatu hyvä pohja myös kylätoiminnan muulle kehittämiselle ja puitteet ihmisten kohtaamiselle sekä aidolle yhteisöllisyydelle. Leader toimii näin myös kuntien työn helpottajana, kun kyläkohtaisia asioita saadaan vauhtiin ilman kunnan hallinnon rasittamista.

- Leader-toiminta on varsinkin kylillä ollut monessa tapauksessa kantamassa myös kipeän murrosvaiheen yli. Kun kunnan palvelut eli usein kyläkoulu on ollut lakkaamassa, niin ensitunnelmissa on povattu jopa kylän kuolemaa. Leaderin kautta palveluja ja ennen muuta huomiota tulevaisuuden kehittämiseen on saatu kylille, kun yhä useammin kunnat joutuvat keskittymään keskustaajamien palveluiden pitämiseen niukentuvilla euroilla. Jos koulusta tulikin kaikille yhteinen kylätalo, niin harmi opinahjon häviämisestä muuttuu lopulta tulevaisuuteen katsomiseksi. Ja jos ei tullut kylätaloa, niin kylälle on mahdollisesti syntynyt kotaa, nuotiopaikkaa, laavua, frisbeegolf-rataa, teatterikatsomoa tai monta muuta yhteisen tekemisen mahdollistavaa!

- Yhdistykset ovat myös näkyviä yhteistyökumppaneita paikallislehdille, joka on myös osa valtakunnallisen Antti-tunnustuksen periaatteita.

Leader-ryhmät ovat paikallisia kehittäjiä

Leader-ryhmät ovat toimineet maakunnassa jo yli 20 vuoden ajan. Ryhmät myöntävät maaseuturahaston Leader-tukea yhteisöille ja yrityksille. Leader-ryhmät ovat avoimia yhdistyksiä, joissa rahoitettavista hankkeista päättää kunkin ryhmän hallitus. Yhdistyksen toteuttavat myös omia hankkeita, joilla kehitetään paikallista ympäristöä ja elävöitetään lähialueiden kulttuuria. Viime vuonna ryhmät jakoivat julkista, Leader-tukea 126 kohteeseen yhteensä 4,4 miljoonaa euroa. Hankehaku on ryhmissä jatkuva.

Vaara-Karjalan Leader ry:n alueeseen kuuluvat Ilomantsi, Juuka, Lieksa, Nurmes ja Valtimo. Joensuun seudun Leader –yhdistyksen työkenttää ovat Joensuun maaseutualueet, Kontiolahti, Liperi, Outokumpu ja Polvijärvi. Keski-Karjalan Jetina ry:n työskentelee Kiteen kaupungin sekä Tohmajärven ja Rääkkylän kuntien alueella.

Leader-ryhmät tuulettavat

Mari Voutilainen

Joensuun seudun Leader -yhdistys

Maakaista.fi

Maakaista kokoaa ja välittää tietoa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta Pohjois-Karjalassa.

 

Maaseuturahasto logo mv Leader logo mv

Maakaista.fi somessa