A+ A A-
Nuoriso 11.8.2021

Hot Rodders Polvijärvi ry tarjoaa mahdollisuuksia kaikenikäisille autoharrastajille

Hot Rodders Polvijärvi ry tarjoaa harrastemahdollisuuksia vaikka koko perheelle Hot Rodders Polvijärvi ry tarjoaa harrastemahdollisuuksia vaikka koko perheelle Jyri Keronen

Lasten liikennepuiston avajaisia ja Hot Rodders Polvijärvi ry:n kerhotilojen avoimia ovia vietettiin Polvijärvellä heinäkuun viimeisenä viikonloppuna. Iloisia kävijöitä riitti epävakaasta säästä huolimatta, eivätkä lasten hymyt polkuautoradalla ja pomppulinnassa hyytyneet edes kaatosateessa.

Paikalle saapui niin lapsiperheitä, kuin pelkkää aikuisväestöäkin. Paikallinen Äijät-yhtye ja kahvitarjoilu, sekä upeat harrasteajoneuvot ja pelastusajoneuvot täydensivät tapahtuman sisältöä. Liikenneturvan esittelypisteellä jaettiin tietoa mm. ajoneuvon ja kuskin liikkeellelähtötarkastuksista. Kaiken ikäiset tuntuivat viihtyvän. Hot Roddersien väki esitteli samalla toimintaansa ja uusia kerhotilojaan, jotka on toteutettu Joensuun seudun Leader -yhdistyksen myöntämän investointihankkeen avulla.

Paikalla oli myös Polvijärven uusi kunnanjohtaja Heikki Hallikainen, joka kehui harrastetiloja Itä-Suomen parhaiksi ja tapahtumaa jälleen kerran osoitukseksi polvijärveläisestä yhteisöllisyydestä ja paikallisesta osaamisesta. Yhteisöllisyydestä hyvä esimerkki on paikkakunnalla toimiva eri yhdistysten ja yhteisöjen välinen yhteistyö. Nytkin paikalla oli vahvistuksia mm. Kinahmon teatteriyhdistys ry:stä possun ja poliisin muodossa. Yhteistyö ja avunanto toimii yhdistyksissä molempiin suuntiin, mikä on pienehköllä paikkakunnalla suuri voimavara!

Hot Rodders lasten liikennepuiston avajaiset

Kuva: Kari Muona                         Lasten liikennepuiston avajaisissa vahtia piti Kinahmon teatteriyhdistyksen "liikennepoliisi"

Yhteisestä harrastuksesta yhdistykseksi

Hot Rodders Polvijärvi ry on vuonna 2017 perustettu matalan kynnyksen ajoneuvokerho, jonka jäsenmäärä on kasvanut voimakkaasti ollen jo lähes sata. Jäsenistä noin puolet on polvijärveläisiä, jäseniä on myös Joensuusta, Outokummusta, Liperistä sekä muista lähikunnista ja kauempaakin. Perustajajäsenet harrastivat autoja ja omistivat erilaisia menopelejä jo aiemminkin. Harrastajat ovat jo ennen yhdistyksen perustamista käyneet yhdessä joissakin tapahtumissa ja näyttelyissä. Yhdistyksessä on seitsemän perustajajäsentä. Yksi yhdistyksen perustajajäsenistä on Mika Rieppo, joka toimii myös yhdistyksen puheenjohtajana.

- Yhdistyksen perustamisesta oli puhuttu jo muutama vuosi tuolla porukalla. Halusimme perustaa aktiivisen yhdistyksen koska muut vastaavat kerhot järjestivät aika vähän mitään aktiviteettejä. Ajateltiin että hankitaan yhteiset tilat yhdistykselle missä voidaan kokoontua ja jakaa tietoa, kertoo Rieppo yhdistyksen perustamisen vaiheista.

Kerhon jäseneksi voi liittyä kuka vain, eikä se edellytä minkäänlaisen ajoneuvon omistamista. Iso osa kerhon jäsenistä on kuitenkin aktiivisia autoharrastajia, tai ainakin heillä on suuri kiinnostus autoja ja moottoriajoneuvoja kohtaan. Rieppo kertookin, että harrastuksessa kiehtovat nimenomaan hienot autot.

- Aika kun autot olivat vielä autoja ja persoonallisia sellaisia. Eri merkit ja mallit erotti helposti, kun niissä oli paljon erilaisia yksityiskohtia toisin kuin nyt, kun kaikki automerkit matkivat toisiaan ja muuttuvat lähes yhdennäköisiksi möhkäleiksi. Yhteisöllisyys on myös tärkeä seikka, jos tulee pulmia ajoneuvojen kanssa niin yhdistyksessä löytyy monenlaista osaamista ja tietotaitoa. Useita autoja on uitettu myös jenkeistä ja osaamista löytyy siihenkin.

Yhteisen asian eteen tekeminen motivoi talkoisiin

Mika Rieppo kertoo, että hankeidea puolestaan syntyi koska paikkakunnalla ei ole aiemmin ollut tällaiseen harrastamiseen soveltuvia tiloja, eikä yhdistykselle soveltuvia kokoontumispaikkoja. Tilojen puute osaltaan vaikutti siihen, etteivät kaikki halukkaat pystyneet osallistumaan toimintaan.

- Parempien tilojen etsiminen oli jatkuvasti käynnissä ja mietimme vaihtoehtoja mistä sellaiset voitaisiin löytää. Idea Leader-tuen hakemiseen syntyi oikeastaan siitä, kun Teuvo Mutanen järjesti meille hienon tilaisuuden, jossa hankeneuvoja avasi meille mahdollisuuksia millaisiin tarpeisiin tuota tukea voi hakea.

Hankkeen myötä Hot Rodders Polvijärvi hankki ja remontoi kiinteistön ajoneuvoharrastamiseen soveltuvaksi. Tilat on varusteltu samalla turvalliseen ajoneuvoharrastamiseen soveltuvilla laitteilla ja välineillä, kuten esimerkiksi tukevalla 2-pilarinostimella ja kestävillä työkaluilla. Porukalla ei ollut aiempaa kokemusta hankkeen toteuttamisesta.

- Hankeneuvojilta on saatu tukea aina tarvittaessa ja opittu matkan varrella. Ilman hanketta vastaavaa kokonaisuutta ei olisi pystytty toteuttamaan, Rieppo kiittelee.

Kerhon jäsenistössä on eri alojen ammattilaisia, joten hankkeeseen liittyvät rakennus- ja asennustyöt on saatu tehtyä omin voimin talkootyönä. Talkooväkeä on saatu liikkeelle hyvin. Rieppo pohtii, että jostakin syystä maaseudulla tällainen yhteisen asian eteen tekeminen vaan motivoi väkeä.

- Kiitokset vielä kaikille meitä tukeneille yrityksille, sekä talkoolaisten suurelle panokselle, minkä avulla hanke on mennyt eteenpäin.  

Hot Rodders lasten liikennepuiston avajaiset

Kuva: Kari Muona                                                   Lasten liikennepuistossa opetellaan liikennesääntöjä polkuautolla kurvaillen

Lapset ja nuoret mukaan toimintaan

Hot Roddersien tavoitteena on saada myös entistä enemmän lapsia ja nuoria kiinnostumaan ajoneuvoharrastuksesta ja samalla myös tekniikasta ja kädentaidoista. Idea liikennepuistoon syntyi ihan alkuun, kun yhdistyksen porukka näki kiinteistön piha-alueen ja sen tarjoamat mahdollisuudet.

- Ja toisekseen siksi, ettei täällä ole mitään vastaavaa paikkaa ja varsinkaan ilmaista. Ja polkuautoilu ja liikennekasvatus ovat kuitenkin jo pohjaa autoilua varten. Sieltähän niitä uusia ajoneuvoharrastajia tulee polkuautojenkin kautta, näin me toivomme.

Nyt elokuussa Hot Roddersit pitävät liikennepuistoa auki kaikille avoimena ilmaiseksi sunnuntaisin klo 12-14 jäsenten voimin ja jatko katsotaan sen mukaan, riittääkö innokkaita ajajia paikalle. Ensi kesälle on ollut jo puhetta yhteistyöstä kunnan kanssa kesätyövoiman osalta, jotta puistoa saataisi pidettyä laajemmalti auki. Kysyntää nuorten toiminnalle paikkakunnalla olisi.

- Meitä on kysytty mm. mopokerhoa vetämään, mutta kyllä tämä hanke on vienyt meiltä sen verran vapaa-aikaa, ettei ole tarvinnut ylimääräisiä pestejä etsiskellä, kommentoi Rieppo.

Nuoria toimintaan on tullut mukaan jäsenyyden kautta, mutta toistaiseksi laajempaan nuorisotyöhön kuin elokuun liikennepuistopäiviin ei ole resursseja pelkästään yhdistyksen voimin. Nyt kun hanke alkaa olla loppusuoralla, niin Rieppo tuumii, että tulevaisuuden näkymät ovat hyvät siltä osin, että yhdistyksellä on hyvät tilat ja hyvä pöhinä päällä.

- Tuo vuoden rypistys oli tosiaan sen verran kova, että ehkä nyt on hyvä hetkeksi hengähtää ja yrittää saada yhdistyksen toimintaa normalisoitua, jos vaan korona hellittää. Joitain uusiakin ideoita on jo hautumassa, mutta ne eivät ole vielä ihan valmiita

Kirjoittajana Heli Jolkkonen, työharjoittelija
Joensuun seudun Leader -yhdistys 

Vieraskynä

Vieraskynässä julkaistaan asiantuntijakirjoituksia. Tekstejä voi tarjota osoitteeseen maakaista(a)maakaista.fi. Toimitus voi tarvittaessa editoida julkaistavat artikkelit.

Maakaista.fi

Maakaista kokoaa ja välittää tietoa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta Pohjois-Karjalassa.

 

Maaseuturahasto logo mv Leader logo mv

Maakaista.fi somessa